Kesä, ulkotreenejä ja kuulumisia

Kesä on saapunut Ouluunkin - vihdoin ja viimein. Vuodenajan vaihtumisen huomaa siitäkin, että agitreeneissä ollaan siirrytty ulkokentälle. Eilen Nemon kanssa oltiin peräti kaksi tuntia liitelemässä, kun Nalan juoksujen takia toinen tuntipaikka oli vapaana. Tehtiin eteenmenoja, puomia, A:n kontaktia, paljon keppejä ja vähän kaukolähetyksiä putkille.

Nemolla oli ihan vähän vaan meno päällä... Koira toimi viiden auringon voimalla ja oli niin innoissaan, että yhdessä vaiheessa hieman jo risa hihna napsahti poikki pennun raahautuessa vetäen kohti kenttää. Hienosti pojalla kyllä paukut riittää pitkäänkin treeniin ja selvästä väsymisestä loppua kohden huolimatta vire ei juurikaan laske. Videomateriaalia harjoituksista olis ollut mukava saada, mutta olin yksin liikkeellä eikä kuvaajaa siis ollut tarjolla. Kepit alkaa kuitenkin pikkuhiljaa luonnistua osaksi ilman apuakin! Kaukolähetys putkille aiheutti hämmennystä, mutta muutaman toiston jälkeen Nemo hoksasi homman jujun jotenkuten. Irtoamisessa sinällään ei mitään ongelmaa ole. Kontaktipysäytyksetkin alkaa luonnistua ja koira tuntuu ymmärtävän pointin.

Väliajoilla teetin Nemolla vähän seuraamista ja tehtiinpä namilautasella pari kertaa tokohyppyäkin. Nemolla on tokon jäävät vähän menneet sekaisin viime aikoina; se ei enää malta mennä ollenkaan maahan vaan jää seisomaan, kun sitä on viimeisimpänä paljon opeteltu. Taitaa mun käskyt näissä liikkeissä olla vähän turhan samankaltaisia. Täytynee ottaa ennakoivat merkitkin käyttöön, että noiden kahden liikkeen erottaminen toisistaan tulis helpommaksi koiralle.

Nala on mun äidillä hoidossa ja kävin treeneihin mennessä viemässä ruokajuttuja sinne. Hassua, miten pari päivääkin ilman toista koiraa tuntuu ihan oudolta! Nala nauttii huomiosta ja lenkkeilee pitkästi äitin kanssa, joten ei sillä mitään hätää ole. Hämmentynyt se kyllä on, siihen malliin katseli taas mun lähtöä. "Ai sä jätät mut tänne?!" Nemolla on järkyttävä ikävä Nalaa, tai näin oon ainakin sen käytöksestä päätellyt. En saa hetken rauhaa, kun se änkeää syliin, tunkee kuonoansa kirjojen päälle tai läpsii tassulla. On tuo onneksi jo vähän tasaantunut, mutta kyllä hoksaa ettei oo kaveria ketä kiusata. No, parin viikon päästä voivat taas jatkaa nujuamista.

Alla vielä video Nemon aamuisista hepuleista. Talvella laitoin blogiin aika identtisen pätkän, eli mihinkään ei oo kaverin meno muuttunut...

Aika juoksee liian nopeaa

Melkein kaksi vuotta mittarissa. Meno tuskin hidastuu lähivuosinakaan.

Uimisen ilosta

Tänään paisteli aurinko ja oli ihanan kesäinen sää, tuitui! Käytiin sen kunniaksi kaikessa rauhassa uittamassa koiria järvellä. Nemoraukalla on jo nyt niin kuuma, että tulevia helteitä silmällä pitäen sen turkki joutuu varmaan leikkurin alle.

Nalasta on surkeasti kuvia, kun sitä on pakko uittaa hihnassa ja narun nokassa ollessaan se vaan räpiköi eikä kamera ehdi mukaan. Pari kertaa Nalakin kyllä ui kepin kauempaa ilman hihnaa, mutta suurempiin uhkarohkeuksiin ei todellakaan enää uskalleta ryhtyä avoimilla vesillä. Nala tosin on luonnollisesti meidän kanssa hieman eri mieltä...

Nämä ajat eivät ole meitä varten mutta on pakko yrittää

Oon muutaman päivän ajan ihmetellyt Nemon normaalista poikkeavaa kiinnostusta Nalan peräpäätä kohtaan ja tänään selvisi syykin - neiti päätti aloittaa juoksut. Ensimmäisen ja toisen juoksun välissä oli melkein kymmenen kuukautta, nyt edellisistä on kulunut aikaa nelisen kuukautta. Mielenkiintoinen juoksuväli, sanoisinko... Sinällään tämä ei tullut pahaan saumaan, mun pääsykokeisiin kun on juurikin kolme viikkoa ja Nala on juoksujen aikaan yleensä aika voipunut. Terri lähtee viikon sisällä mun äidille ottamaan rennosti, koska Nemo valitettavasti ymmärtää jo tyttöjen päälle.

                                                                 Melkein kaksi vuotta sitten.

Nala toteuttaa tällä hetkellä itseään eli kierii matolla ja sohvalla juoksuhousuahdistuksen kourissa. Ei oo helppoa pienensuuren koiran elämä.

Kirsukomppania

Vaik tääl nyt myrskyy ni viel tulee tyyntyy

Niinä päivinä, kun on kuolemanväsynyt eikä mikään oikein enää onnistu nappaamaan, on koirat mulle yksi tehokkaimmista keinoista nousta sieltä kaikkien typerien ja lamaannuttavien fiilisten suosta.

Ajeltiin tänään ensimmäistä kertaa tälle kesälle (nyt on kesä!) uittamaan koiria. Vesi on vielä kylmää, joten pitkään ei viivytty, mutta oon silti aistivinani syvää onnea, kun silmät osuu eri puolilla asuntoa lojuviin koiriin. Nala rakastaa vettä ja uimista; lumien alettua sulaa ihan tosissaan Nala on kahlannut läpi jokaisen lätäkön ja yrittänyt uida isoimmissa. Se vietti valehtelematta vartin yhden valtavan rapakon luona keppejä kuljetellen ja onnessaan kahlaten. Nemo ei vielä niin ymmärrä uimisen ja veden hienouksien päälle - eikä ehkä Nalan tasolle koskaan kiipeäkään... - mutta on nyt ainakin saanut ensimakua keppien perässä kahlaamisesta. Ja kyllä pikkupoika jo uikin kepin perässä komean mutkan. Loppuajan se juoksi rannalle omistajiensa kanssa samoihin aikoihin meidän kanssa tulleen tollerin perässä ja oli selvästi kateellinen, kun ei uskaltanut seurata sitä vesipetoa damin perässä kauemmas järvelle.

Nala tiesi heti autosta päästyään missä oltiin. Siihen malliin se sitten kiskoikin hihnassa kohti rantaa henki pihisten. Nalle ei tosin varmaankaan ole kovin tyytyväinen tämän kesän uuteen käytäntöön, joka käsittää ainoastaan hihnassa uimisen - ainakin muualla kuin suljetuilla vesillä. Pelastusliivit taitaa olla palkkapäivänä ostoslistalla.

Otin vielä illalla molempien koirien kanssa vähän noutojuttuja. Pitkään on taas taukoa ollut ja edelleen ollaan ihan lapsenkengissä kyseisen operaation kanssa. Opetellaan pitoja ja nostamista enkä minä edes tiedä, opetanko järkevästi tai millään muotoa hyvin... No, ainakin kapula tulee tutuksi.

 Ai niin, maanantaina oltiin tosiaan Nemon kanssa agilityssa. Teemana oli hyvin pitkälti kontaktit ja tehtiin ihan ensimmäistä kertaa puomia. Pienen alkujännityksen jälkeen Nemo alkoi suorittaa estettä tosi reippaasti ja alkaapa se kontaktienkin jujua hoksata. A:ta ei vielä menty ollenkaan. Sisällä hallissa tehtiin keppejä ja lopuksi ratapätkä, joka oli Nemolle aika helppo juttu - itse en vaan muutaman viikon tauon jälkeen meinannut pysyä alkuun ollenkaan mukana. Ensi viikolla lähtee mukaan Nala.

Sadannen kerran, joko vois olla kesäkuun puoliväli, loma ja aikaa treenata? Tarkoituksena oli Nalan kanssa päästä kisaamaan hyppäreitä kesällä, mutta tämän pääsykoehässäkän keskellä aikaa ei vaan ole ollut riittävästi. Kepit on vielä sen verran epävarmat, että tehotreeniä niitten osalta tarvitaan.

Ei se auta, näin on jaksettava vielä hetkisen aikaa. Aikansa kullekin jutulle!

Rullalautoja ja häiriötreeniä

Tänään yritetään ehtiä Nemon kanssa agilityyn. Maanantaisinhan meillä on tavallisesti kahden tunnin treenit, mutta ei olla muutamaan viikkoon päästy kummankaan koiran kanssa osallistumaan. Tänään ajattelin napata energiaa tihkuvan bortsun autoon ja ajella valmennuskurssin jälkeen vähän muistuttelemaan agijuttuja pennulle. (Kauaa se ei enää pentu ole, nyyh!) 

Eilen käytiin iltasella tokoilemassa parkkipaikalla/miniskeittiparkilla koirien kanssa. Kanssaeläjä rullasi ja minä keskityin tekemään välillä jotain järkevää koirien kanssa. Ärsyttää suunnattomasti, kun ei ehdi tällä hetkellä tekemään juuri mitään, mille tosissaan haluisi aikaansa omistaa. Onneksi tämä on vain pieni ajanjakso ja pian ohi.

Nemon kanssa otettiin seuraamista, liikkeestä maahanmenoa, sivulletuloa, paikkis ja pari luoksetuloa. Nalalle muistuttelin kunnollista sivulletuloa, seuraamista, liikkeestä maahanmenoa ja paikkista. Molemmat pysyi tosi hyvin paikkiksessa kaikesta hälinästä huolimatta. Kerran taisivat molemmat olla nousemaisillaan, kun ympärillä tapahtui jotain erityisen kovaäänistä, mutta palasivat käskystä aloilleen.

Pari viikkoa takaperin käytiin Nemon kanssa ensimmäistä kertaa isolla parkilla, missä hengailee aina hurjasti rullalautailijoita, potkulaudalla temppuilevia lapsia ja BMX-pyöräilijöitä. Onpa siinä vieressä vielä jalkapallokenttäkin, missä usein on pelejä tai vähintään treenejä käynnissä. Nemoa varsinkin pyörät ja skeittilaudatkin inhotti aluksi kovastikin eikä pentu suostunut tulemaan edes yhden tutun pojan silitettäväksi, kun tämä oli sen kamalan pyörän selässä. Katseltiin menoa sivusta ihan rauhassa sitten.

Eilen Nemo ei enää välittänyt pyöristä ja rullalaudoista ollenkaan. Treenailun ja leikkimisen loputtuakin se touhuili tyynesti omiaan eikä ollut edes hihnassa. Kerran meinasi singota yhden vauhtia potkivan rullalautailijan perään, mutta palasi käskystä takaisin. En pistäis pahakseni, jos Nemo ois vastaisuudessakin yhtä kuuliainen ja helppo pitää mukana melkein missä vaan.

Nemosta on myös tullut yhtä pallo- ja vetoleikkihullu kuin Nalastakin. Molemmat koirat oli pyörtyä onnesta, kun otin esille narupallon, johon Nemokin on ehtinyt kehittää melko kiihkeän rakkaussuhteen. Nala rakastaa sitä, että sen kanssa taistellaan lelusta ja tuo nykyään aina pallon tai vetolelun samantien takaisin mun käteen. Nemokin syttyy vetoleikeille tosi hyvin, mutta nauttii myös täysillä siitä, että saa itsekseen retuuttaa narupalloa ja heitellä sitä itselleen. Ois pitänyt ottaa videota eilisistä onnenpuuskista...

Kevät sittenkin

Vilu uinnin jäljiltä

Meille ei kuulu mitään uutta. Agilitysta ollaan oltu edelleen tauolla, koska ei ehditä treeneihin - ei tänäänkään argh. Kiirettä pitää ja koirien kohtalo pistää väkisinkin säälittämään. Tottista ollaan välillä vähän otettu mielen virkistämiseksi, mutta siinäpä ne aktiviteetit lenkkien lisäksi on. Eilen käytiin metsässä ja Nala heitti talviturkkinsa hypättyään sorsapariskunnan perään keskelle ihan liian likaista pikkupuroa. Onneksi saaliit lähtivät lentoon ja Nala palasi kuin palasikin hetken päästä takaisin. Neiti ei paljoa taida kesällä vapaana lenkkeillä... Saati uida.

Kesäkuun odotus alkaa olla kova. Mulla alkaa pääsykokeiden jälkeen kolmen viikon loma ja sitten on taas aikaa koiraharrastuksille ja muulle elämälle. Oi ajatusta!

Minilomalla

Reissusta on nyt palailtu - joskin melko vastentahtoisesti. Kotiuduttiin sunnuntaina iltapäivällä ja koirat näytti loppuillan yhtä alakuloisilta kuin minäkin. Paluu arkeen ja velvollisuuksien pariin tuntui melko musertavalta, kun ois vaan tahtonut jäädä maailman kivoimpaan paikkaan rentoutumaan. Ellen parhaillaan kävis sitä pirun valmennuskurssia, niin oisin lukulomaillut pidemmän tovin Muuramessa.

Automatka sujui mennen tullen rauhallisissa merkeissä Nalan nukkuessa boksissa ja Nemon vuoroin torkkuessa ja vuoroin maisemia katsellessa. Kummankaan meidän äitien autoihin ei Nemon häkki mahdu ja hankintalistalla onkin Nemolle turvavyövaljaat. Meillä on nyt ainakin kesän ajan käytössä vakituisesti pieni peugeotti, joka ei sekään vedä isoa häkkiä. 

Koirilla oli reissussa huippuhauskaa. Mitä hauskempaa pienen koiran elämään edes voi mahtua kuin heitellyt pallot, joiden perässä juosta ja kun palauttaa pallon, se lentää aina vaan uudelleen. (Niin tai siis Nemo palauttaa pallon ja Nala haluaa taistella siitä ensin puoli tuntia.) Vain agility lienee potentiaalinen kilpailija eniten huippuhauskaa -kilpailussa.

Nala suhtautuu jo huomattavasti tyynemmin mun kummitädin poikiin, tosin tällä kertaa sen innostuminen kohdistui tasapuolisesti ihan kaikkiin perheenjäseniin. En tiedä kovin montaa hauskempaa näkyä, kuin Nala joka onnesta soikeana heiluttaa häntää niin että peräpää heiluu hervottomasti vispauksen mukana ja haukahtelee samalla. Vähän päällekäyvää molempien koirien käytös kyllä on; Nemo kiipeää melkein väkisin syliin rapsutettavaksi ja Nala hyppii viehättäviä hirmuloikkia vähän joka suuntaan.

Tänään missattiin agilitytreenit mun ollessa yhdeksään saakka kurssilla. Harmittaa, mutta ei auta. Jospa nyt edes keinoluolille pääsis käymään lähiaikoina!

Hei hei mitä kuuluu

Me suunnataan (toivottavasti) tänään koirien kanssa kohti Jyväskylää. Viimeksihän Nalaraukka jäi kotimieheksi (no se merkkaileekin kuin jätkät konsanaan!) ja Nemo matkusti mukana. Nyt lähdetään molemmat terminaattorit mukana aiheuttamaan pahennusta.

Mitäs meille muuta kuuluu? Maanantaina meillä oli agitreenit. Nemolla teemana keinu ja kepit sekä lisäksi rataharjoituksia, takaakiertoa esimerkiksi. Pikkupaimen alkaa osata keppejä jo hurjan hienosti, kamalasti ei tarvitse avittaa vaan juju on iskostunut pääkoppaan. Hienosti haki ykkösvälinkin, kun otettiin kauempaa vauhtia ja annoin koiran käyttää päätään itsenäisesti. Tykkään kyllä Nemon tavasta olla ja toimia ihan älyttömästi! Se keskittyy hyvin ja tekee kyllästymättä niitäkin juttuja, joista ei niin välitä - esimerkiksi sitä keinua. Se odottaa hiljaa häkissä vuoroaan ja tottelee ihan mainiosti. Ylipäätään Nemosta ei rasittavia piirteitä onneksi paljoakaan löydy, paimennusvietti taitaa olla eniten harmaita hiuksia ja kirosanoja kirvoittava arkielämän "ongelma". Agilityssakin huomaa, kuinka pennulla vietti syttyy, kun joku toinen viilettää radalla. Ja Nalaahan Nemo käyttää omana henkilökohtaisena lampaanaan aina kun silmä välttää... Jos Nemon tyyli paimentaa niitä oikeitakin lampaita on yhtä riehakas kuin Nalaan kohdistuva toiminta, niin auta armias me ei koskaan päästetä tuota terrieribordercollieta yhdenkään määkijän lähelle. :D

Nalalla oli pieni juntturonti treeneissä päällä, kun toistot alkoi selvästi käydä sen hermoille ja kunnolla. Täytyi keppihommia hinkatessa kertaalleen ihan kunnolla muistuttaa, että nyt ollaan töissä eikä hillumassa. Pitkältipä saa itseä syyttää. Toisen kanssa on päässyt ote sikäli lipsumaan, että kun omistaa kaksi ihan täysin toisistaan poikkeavaa koiraa niin väkisinkin menee pakka sekaisin (ainakin mulla). Nala vaatii tietyissä määrin pakotteita toimiakseen, koska se mielellään kokeilee rajoja ja toimii itsenäisesti. True terrieri ei liikaa lupia kysele. Joka tapauksessa Nalan kanssa tehtiin rataa ensin kahdessa pätkässä ja lopuksi kokonaisena. Mukana takaakiertoa, keinua ja kepit. Keinu alkaa sujua aika mukavasti ja liikkeen aristaminen on jäänyt pois. Kontaktit on koko ajan parempia, vaikkakin välillä Nala vielä puikahtaa alas keinulta ennen vapautuskäskyä. Tätä täytyis tehotreenata, kunhan pääsisi taas aata ja puomiakin hinkkaamaan.

Kevät tulee olemaan treenien kannalta hiljaisempi kuin kulunut syksy ja talvi, koska aloitin itse viikko takaperin valmennuskurssin ja pääsykokeisiin lukeminen on vihdoin täytynyt asettaa etusijalle kaiken muun elämän edelle. Muutamia treenikertoja jää väliin ja sekös harmittaa siinä mielessä, että mieluusti kiikuttaisin Nalan kisoihin hyppäriradoille kesällä. Täytyy toivoa, että saadaan edistystä aikaan tälläkin aikataululla sen verran, että jossain kohtaa kesää päästään starttailemaan virallisissa.

Pitäis muutenkin alkaa katselemaan kaikenlaisia treenejä kesän varalle. Nemokin on pian jo kisaikäinen... Mihin aika oikein menee?